Viisi vinkkiä #kalenahaaste -videon tekoon

20.01.2015
  1. Välineet kuntoon. Monella digikameralla ja puhelimellakin saa jo kohtuuhyvää videokuvaa. Mikäli valotus on kunnossa, ei sen kummempia välineitä tarvitsekaan. Mikäli haluat videosi taustalle vain musiikin, esimerkiksi kansantanssin kalenahaasteessa, ei kuvausvaiheessa tarvitse äänestä välittää – lisää musiikki sitten editointivaiheessa. Mikäli haluat kuvauspaikan äänet kuuluviin, kuten voi olla tarvis teatterin kalenahaastetta ajatellen, kannattaa hankkia ulkoinen mikrofoni. Lähes mikä vain mikrofoni on parempi kuin kamerassa tai puhelimessa oleva ja erillisen mikrofonin saa ihan puhujan suun viereen. Kannattaa kokeilla tietokoneen headsetin, hands-freen tai pöytämikrofonin liittämistä. Halvimmat mikrofonit maksavat kympin, jos sellainen tarvitsee ostaa. (Ja jos haluat hyvän mikrofonin, niin suosittelen Röde smartLAVia)
  2. Tarpeeksi valoa, oikeasta suunnasta. Mikäli otoksessasi ei ole tarpeeksi valoa, videokuva on rakeinen, eikä haluttu tekeminen näy. Helpointa on kuvata valoisaan aikaan ulkona. Pilviselläkin säällä valoa on enemmän kuin sisällä. Mikäli sinun kuitenkin täytyy kuvata sisällä ja pimeän aikaan, etsi käyttöösi lisävaloa – esimerkiksi kirkasvalolamput ovat hyviä. Sijoita valonlähteet kuvattavan kohteen etupuolelle, älä kuvaa vastavaloon (vastavalo voi olla tehokeino, mutta ellet tiedä mitä teet, vältä sitä). Valonlähteen sijoittelun kanssa voi myös leikkiä: sivulta, etuviistosta, takaviistosta. Pidä kuitenkin mielessäsi, että edestäpäin tulevan valon täytyy olla tarpeeksi hyvä – muuten saattaa tulla häiritseviä varjoja. Huom! Kamera näkee varjot aina paljon vahvemmin kuin ihmissilmä.
  3. Pidä kamera paikallaan, mielellään jalustalla. Kameran liikuttaminen, panorointi, zoomaus ja muut efektit ovat hienoja, mutta vaikeita. Ota ainakin yksi otos, jossa kuvaat koko haluttavan kohtauksen läpi niin, että kamera on paikallaan. Vältä kuvaamasta lyhyitä 2-3 sekunnin otoksia. Älä koskaan zoomaa kesken otoksen!
  4. Kuvaa aina vähintään kahdesta kulmasta: 1) maisemakuva, jossa näkyy koko toiminta-alue, esimerkiksi koko tanssiva ryhmä; 2) lähikuva, esimerkiksi yksi tanssija tai kasvot. Tee selkeä ero kuvakulmien välille. Älä sijoita kohdetta keskelle.
  5. Editoitua videota on mukavampi katsella. Monissa koneissa on valmiiksi tarpeeksi hyvä videoleikkausohjelma. Mikäli ei ole, voit kokeilla jotakin seuraavista: Windows Movie Maker tai iMovie. Jos sinulla on kokemusta editoinnista, voit kokeilla VSDC Free Video Editoria tai Lightworksia.  
12.06.2015Lasten Kalenoiden löytötavaratoimisto tiedottaa
07.06.2015Lue sunnuntain Kalena-Sanomat!
06.06.2015Lue lauantain Kalena-Sanomat Issuusta!
05.06.2015Perjantain Kalena-Sanomat luettavissa myös digitaalisesti!
04.06.2015Työpajojen rikas maailma
04.06.2015Lue torstain Kalena-Sanomat!
28.05.2015Maailma on yhteinen! - Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan tervehdys
23.05.2015Osallistujien ryhmäkirje on nyt luettavissa
13.05.2015Osta liput Kalenoiden yleisötapahtumiin ennakkoon!
27.04.2015Työpajailmoittautuminen on alkanut!
22.04.2015Työpajatarjotin nyt nähtävillä!
14.04.2015Lapsiasiavaltuutettu Kurttila tapahtuman suojelijaksi
10.04.2015Yli 700 kalenalaista valtaa Lappeenrannan!
08.04.2015Uutta: Lähde mukaan Kalenahumuun ja majoitu edullisesti hotellissa!
31.03.2015Etu osallistujille: Puoleen hintaan Holiday Club Saimaan kylpylään tai Angry Birds -puistoon
27.03.2015Sari Kaasinen toivottaa Kalena-väen tervetulleeksi Kehruuhuoneelle
17.03.2015Kansainvälistä väriä Kalenoihin ympäri Eurooppaa
13.03.2015Mitä haluat tietää Lasten Kalenoista? Kalena-Chat tiistaina 24.3. Facebookissa
11.03.2015Lasten Kalenoiden ilmoittautuminen on käynnissä
06.03.2015Tanssijoiden puvustusohjeet on nyt julkaistu!
02.03.2015#kalenahaaste -palkittavat arvottu: tapahtumapassit matkaavat Lahteen ja Luumäelle
24.02.2015Tule talkoolaiseksi tekemään ja viettämään onnistunutta kesätapahtumaa!
20.01.2015Viisi vinkkiä #kalenahaaste -videon tekoon
11.12.2014Teatteriryhmä, osallistu Kalenoiden yhteisohjelmiin!
01.12.2014Kansantanssin yhteisohjelmat tilattavissa Puodista!
06.11.2014Muistele vuoden 2013 Kalenoita - katso hulvaton kuvakavalkadi
21.10.2013Ehdota vuoden 2015 tapahtumalle teemaa
24.06.2013Kiitos palautteesta!
09.06.2013Pääjuhla huipentui joukkokohtaukseen
09.06.2013Kalena-kulkue kiinnosti lappeenrantalaisia
07.06.2013Kalenoiden nuorin: Wihtori, neljä kuukautta
07.06.2013Hei, mä osasin!
07.06.2013Lasten Kalenat käyntiin auringon kera
05.06.2013Tutustu Kissanpoikien kaupunkisuunnistukseen
28.05.2013Mageat festarituotteet myynnissä
23.05.2013Ryhmäkirje lähetetty osallistujille
10.05.2013Ohjaajien yhteisohjelman puvustus
01.05.2013Kalenoiden ilmoittautuminen päättyi
22.04.2013Pääjuhla sai nimen
22.04.2013Tapahtumakartta on ilmestynyt
10.04.2013Lasten Kalenoiden oheisohjelmatarjonta tarkentunut
04.04.2013Huomio teatterin ja sirkuksen osallistujat
04.04.2013Kalenoiden kv-vieraat saapuvat Slovakiasta ja Venäjältä
21.03.2013Slovakialaisia vieraita Lasten Kalenoihin
14.03.2013Lasten Kalenoiden ilmoittautuminen on käynnistynyt
12.03.2013Kalenoiden katukonsertit tulossa Oleksille
12.03.2013Järjestyksenvalvojaksi edullisesti
22.02.2013Majoituskoulut ovat varmistuneet
22.02.2013Talkoolaisilmoittautuminen avautunut
20.02.2013Lomake henkilötietojen kokoamiseen
19.02.2013Pääjuhlan yhteisohjelmien puvustusohjeet
15.02.2013Tempaudu ohjelman ja työpajojen maailmaan
22.01.2013Lasten Kalenoiden tunnelmissa Folklandialla!
11.12.2012Lasten Kalenoiden osallistumispaketit
22.11.2012Lapsen oikeuksien päivän tervehdys!